Nomen est omen eli nimi on enne

Nomen est omen eli nimi on enne, sanoo latinankielinen sanonta. Suomessa on sanonta: Ei nimi miestä pahenna, jollei nimi miestä. Mutta entä nainen? Pitääkö naisen ottaa miehen sukunimi joka on kauhea? Entäpä, jos isältä peritty sukunimi on kauhea tai siihen liittyy onnettomia muistoja?

Haluaisitko olla Sikiö (anteeksi vain kaikki sen sukunimiset, tai Porvari tai Finni jne.) Minä en haluaisi. Ja vaikka ensimmäisen mieheni sukunimi oli periaatteessa kai ihan perus ok, inhosin sitä koko sydämestäni. Ja minun oli todella vaikea mieltää itseäni ko. nimellä koko sinä aikana kuin sitä olin.


Kun opiskelin Turun Yliopistossa ja kävin yleisenä tenttipäivänä tenttimässä, olin aina nousemassa pystyyn kun kuului: ”Pohjalainen…lyhyt tauko...Taina”. Noh, sehän en ollut minä vaan se joku Taina, joka onnekseen oli nimeltään Pohjalainen. Ja minullahan ei ole lainkaan tekemistä Pohjanmaan kanssa, ellei sitten oteta huomioon, että rakas ihana aviomieheni on Pohjanmaan mies.


Kun olin menossa naimisiin nykyisen mieheni kanssa, jouduin oikein todella miettimään, otanko mieheni sukunimen vai pidänkö omani. Silloin miettimistä ei kuitenkaan aiheuttanut miehen sukunimi, joka on oikein hyvä, joskin tuttavani sanovat, että minun sukunimekseni sopisi paremmin Kukkahovi kuin Kukkohovi, koska olen kukkaihminen. Minua mietitytti se, että olin kirjoittanut kirjani ja luonut Koloristi koulutuksen Ilona Pohjalaisena. Toisaalta, minulta on usein kysytty, onko tyttönimeni taiteilijanimi vai ihan oikea. Kyllä se on minulle kasteessa annettu nimi. Mutta koska tässä toisessa avioliitossa rakastan aidosti miestäni, oli miehen sukunimikin helppo ottaa itselle. Se että inhosin ensimmäisen mieheni sukunimeä ja hampaat irvessä sen otin, kertoo jo sen, että naimisiin ei olisi pitänyt mennä. Jos ei pidä miehen nimestä/sukunimestä, kuinka voi pitää miehestä?


Mutta entäpä kun ei tunne oloaan kotoisaksi tai hyväksi siinä nimessä jonka on vanhemmiltaan saanut? Voiko, kannattaako, saako nimen vaihtaa? Minusta siihen ei ole yhtä ainoaa vastausta.
Jos on setvinyt läpi sen, miksi oma etunimi tai sukunimi tai molemmat eivät tunnu oikeilta eli eivät vastaa ihmisen persoonaa ja minuutta, niin silloin kannattaa harkita nimen vaihdosta. Jos taas haluaa vain erikoisemman nimen sen tavallisen Virtasen tilalle, kannattaisi ehkä harkita. Jos niitä Ville Virtasia on kymmenittäin Suomessa ja laskutuksissa, yhteydenotoissa ym. tapahtuu aina sekaannuksia, on ymmärrettävää, että kyllästyy oikomaan virheitä ja haluaa nimen, jolla erottuu.


Serkkuni joka asui pääkaupunkiseudulla hyvin yleisen sukunimen ja etunimen omaavana, kyllästyi siihen, että pankkiasiat olivat sekaisin ja postin kanssa tuli sekaannuksia, kun siellä oli enemmän kuin kolme tasan samannimistä naista, sillä edes toinen nimi ei heitä erottunut. Oli monta Jaana Katariinaa. Niinpä hän muokkasi toisesta nimestään sukunimeen sopivan ja muista samannimisistä erottuvan nimen.


Mutta ennen kuin ryhdyt muutamaan nimeäsi/nimiäsi, mieti kuitenkin miksi niin haluat tehdä. Yleensä lapsi syntyessään viestittää vanhemmilleen sen, mikä hänen nimekseen tulisi antaa. Minä esimerkiksi viestitin sen vanhemmilleni, mutta vain isäni kuuli ja ymmärsi asian. Äitini oli kovakorvainen ja suunnitteli nimekseni Päiviä. Kun olin syntynyt, vanhempani näkivät elokuvan Ilona ja hänen karitsansa. Silloin isäni sanoi että anna tytölle minkä nimen haluat mutta minä tulen aina sanomaan lasta Ilonaksi.


Onneksi en saanut nimekseni Aina Ilona, joka olisi ollut ihan mahdollista, kun isän äiti oli nimeltään Aina. Olen nimittäin saanut elämäni varrella kuulla lukuisa kertoja: Aina yhtä iloinen. Noh, pääsääntöisesti olenkin aina nimeni mukainen, siis iloinen ja onnellinen. Joten mietipä millaisia haasteita ja vahvuuksia oma nimesi edustaa? Nimemmehän kuitenkin identifioi meidät. Emme ole vain tyttöjä tai poikia, miehiä tai naisia.


Siksipä onkin tärkeää saada kuulla itseään kutsuttavan omalla nimellään, ei vain esimerkiksi pikkulikka tai yleisnimityksellä pojat. Ihminen ei kykene määrittelemään itseään, jollei ole oppinut luomaan rajoja suhteessa itseensä ja muihin.


Minulla on ollut Koloristi koulutuksessa nuorehko nainen, joka ei kyennyt tekemään Kolmastoista Silli kirjani harjoitusta, jossa kysytään: Kuka minä olen kysymys 13 kertaa itseltä. Usein myös seuraava tehtävä: Mitä minä haluan, on vaikeaa niille, joilta oma selkeä erillisidentiteetti puuttuu. Ko. opiskelija oli aina niputettu vanhemman siskon kanssa yhteen nimellä pikkulikat. Vasta kun hän oppi määrittelemään itsensä ja luomaan rajat suhteessa itseensä ja siskoon, hän pystyi tekemään Sillin harjoituksen.


Joten ei ole sattumaa minkä nimen olemme valinneet itsellemme. Nykyään myös naisilla kuten miehilläkin on hyvä mahdollisuus miettiä naimisiin mennessään, pitääkö oman nimensä vai ottaako puolison nimen. ja tiedän useampiakin miehiä, jotka ovat ottaneet vaimon nimen, kun se oma nimi on ollut ”tavallinen Virtanen”. Toisaalta, onko olemassa tavallisia Virtasia vai erityis Virtasia? Itsehän me luomme elämämme, olenko tavallinen vai erityinen.

Kirjakaupassani loppualennusmyynti. Hinnat 50% tai jopa enemmänkin alennettu. Ei Värien Voima.


Kommentit

Suositut tekstit