Ensivaikutelma

Ensivaikutelma niin ihmisistä, asunnoista tai monista muista asioista on merkittävä sillä ensivaikutelman tekemiseen tarvitaan vain noin sekunnin kymmenesosa, eikä sitä voi enää tämän jälkeen helposti muuttaa.

Kun etsin itselleni asuntoa, kävin mm. rivitaloasunnossa, joka kuvissa näytti olevan ihan mukava. Mutta heti kun astuin ovesta sisään, jokin asunnossa tökkäsi. Ihmettelin mm. sitä minne neliöt olivat kadonneet, väärissä kohdissa olevia seiniä. Naispuolinen kiinteistönvälittäjä totesikin monien vuosien kokemuksella, että jos asunto ei heti tunnu kodilta ja miellytä, se ei ole oikea.

Astuessani Yrjönkadun asuntoon, jonne menin pohjapiirroksen vuoksi, tuntui se heti oikealta tammikuisena sunnuntaina, kun aurinko paistoi ja valaisi ison olohuoneen. Onneksi asunto oli tyhjä, sillä kuvissa entisen asukkaan tavaroiden kanssa, se oli kauhea ja ehkä myös yksi syy siihen, ettei asunto ollut mennyt kaupaksi. Tai sitten se yksinkertaisesti odotti minua, koska minulle se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Sama oli Taulumäen asuntomme kanssa, vaikka ensimmäisenä iltana emme päässeet edes sisälle. Talo ja paikka vain olivat heti oikeat. Ja olimme käyneet monissa asuntoesittelyissä ennen sitä.

Mutta emme me tee ratkaisevia havaintoja vain asunnoista, vaatteista, tavaroista. Ensivaikutelma ihmisistä on samanlainen. Toisen ihmisen ilmeet, eleet, katse, kehonkieli viestittää meille silmänräpäyksessä sen, onko tuo toinen ystävä vai vihollinen. Noh, tietenkin auramme lukee myös tätä ihmistä ja auran kerroksissahan on muistissa kaikki entiset yhteiset eletyt elämät - joko hyvät tai pahat.

Olen huomannut vuosien varrella, että tuo ensihavainto on nimenomaan se, joka lopulta kuitenkin pitää paikkansa. Jos olen järkeistänyt omaa tunnettani toisesta ihmisestä, olen aina pettynyt. Se ensimmäinen tunteeni on loppujen lopuksi kuitenkin ollut se totuus.

Ei tietenkään aina. Koloristi koulutuksessa olen nähnyt muutosten tapahtuvan, kun ihmiset tekevät oivalluksia värien kautta omasta itsestään. Uskaltavat kohdata kipupisteensä ja lukkonsa, avata ne ja puhdistaa vääristyneitä malleja, uskomuksia, asenteita ja arvoja.

Indigo persoonana/minuutena on yksi vaikeimpia värejä. Miksikö? Siksi, että niin uljas ja upea väri kuin indigo onkin, on se myös erittäin haasteellinen. Koska siihen kuuluu maata syleilevä äitiongelma, tulee väristä vaikea. Onhan äärettömän vaikea katsoa kriittisin silmin omaa äitiään. Uskaltaa avata ne solmut ja vääristymät, jotka äiti on aiheuttanut.

Keskustelin erään vanhemman naishenkilön indigo-punainen kanssa, joka kertoi hänelle sanotun jo kaksikymmentä vuotta sitten, että äiti on este ja lukko hänen elämässään. Vasta kun äiti dementoitui ja joutui hoitokotiin, uskalsi aikuinen, hyvin koulutettu tytär alkaa toteuttaa itseään. Noh, nyt hänellä on kyllä kateellinen ja kiukutteleva aviomies hankaloittamassa luovuuttaan, mutta se on ymmärrettävää, kun minuus on punainen.

Jos on indigo punainen niin eihän siinä riitä äitiongelman purku vaan on katsottava myös isä, mies kuviot pohjamutia myöten auki. Ja kun lukko on vielä violetti, niin pyhä perhe kokonaisuutena, niin lapsuuden perhe kuin nykyinenkin, sillä oma perhehän kuitenkin heijastaa lapsuuden perhettä. Indigossa on myös uskallettava rehellisesti katsoa sitä, mikä oman henkisen selkärangan on murtanut ja kierouttanut, sillä niin kauna kuin indigo ei setvi omassa itsesään tätä - kierä kuin korkkiruuvi - teemaa, hän ei pääse selville vesille elämässään.

Olen sivusta seurannut kymmenen vuoden ajan nuorta naista joka on indigo punainen. Hän on tiiviisti sidoksissa äitiinsä, toistaa orjallisesti kaikki äitinsä virheet, koulua ja ammatinvalintaa myöten ja myös miessuhteissaan. Äidillä on fyysinen riippuvuus, jonka hän on vaihtanut psyykkiseen riippuvuuteen, joten tietenkin tyttären pitää kulkea samaa tietä. Mutta ei alkoholi/huume/lääke ongelman korvaaminen AA-kerho tai jollain vertaistuki, uskollisella ryhmällä, henkisellä kuppikunta riippuvuudella ole parantumista, vaan siinä on vaihdettu fyysinen riippuvuus henkiseen riippuvuuteen.

Kerroin pari vuotta sitten blogissani miehestä joka istui lentokoneessa vieressämme ja kertoi heti kättelyssä olevansa entinen alkoholisti ja käyvänsä monta kertaa viikossa AA-kerhossa. Miehen ex-vaimo oli tehnyt itsemurhan, jonka hän myös kertoi. Mustiin pukeutunut mies kertoi pukeutuvansa mustiin koska mieli oli niin musta eli siis masentunut. Tajutessaan mitä tuli paljastaneeksi, hän alkoi heti korjailla sanomisiaan. Mutta jos ihmisen on käytävä joka viikko monta kertaa viikossa jossain ryhmässä, pysyäkseen kuivilla, niin eihän hän ole silloin parantunut. Mieli on silloin musta, koska sitä ei ole valaistu. Fyysinen riippuvuus on vaihdettu psyykkiseen riippuvuuteen.

Murheellista näissä ihmisissä on myös se, että kun riippuvuutta ei ole tosiasiallisesti avattu ja uskallettu käsitellä, vetää tällainen ihminen puoleensa muita samanlaisia. Eli siis se negatiivinen vetää puoleensä toisen negatiivisen. Kun sitten se repsahdus taas tulee, niin siinähän on sitten kaksi repsahtajaa.

Mutta niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Ehkäpä nämäkin ihmiset uskaltautuvat sylttytehtaalle jonakin päivänä ja vapautuvat. Indigossa on ainakin olemassa siihen kaikki tarvittavat vahvuudet ja elementit. Ja jos sattuu vielä olemaan punainen persoona, niin taistelutahtoa, sisua ja sitkeyttäkin löytyy. Ihminen on kuitenkin aina oman onnensa seppä. Mutta sepänkin on taottava, eikä vain tuijotettava tuleen.

Kommentit

Suositut tekstit