Kuka Minä Olen?

Otsikon kysymykseen luulisi olevan helppo vastata, mutta ei ole. Olen teetättänyt vuosikaudet ko. harjoitusta, joka on kirjassani Kolmastoista Silli. Siinä hiljennytään kysymään 13 kertaa itseltä Kuka minä olen? Ja voi tavaton kuinka vaikea tehtävä se on!


Olen tavannut ihmisiä, jotka alkavat itkeä tehtävän äärellä. Yksi tällainen itseään määrittelemään kykenemätön, itkevä ihminen, kuoli muutama vuosi sitten syöpään. Minulla on ollut Koloristiopiskelija, joka ennen koulutusta ei kirjani luettuaan kyennyt määrittelemään itseään. Koloristi koulutuksessa hänelle selvisi miksi ei. Hänet oli aina niputettu yhteen isosiskon kanssa nimellä pikkulikat, ilman omaa erillistä nimeä ja identiteettiä. Vasta Koloristi koulutus auttoi hänet tunnistamaan ja rajaamaan oman minuutensa.


Sitten on niitä, jotka kirjoitettuaan nimensä, siviilisäätynsä, vaimo, äiti, tytär, anoppi, ammatti ym. epäoleelliset asiat, eivät osaa kirjoittaa loppuihin kohtiin kuin oman nimensä. Siinä kaikki. Mutta ei meidän minuutemme koostu ammatista, siitä että olemme jonkun vaimo, miniä, anoppi, vanhempi, lapsi jne. Ei niillä ole meidän ydin minuutemme kanssa paljoakaan tekemistä. Ne ovat pelkkää ulkokuorta.


Nyt juhannussunnuntaina luin Ylen uutisista kolumnin, jossa yksi kolmikymppinen kranttu ikisinkku kiukutteli siitä, että heitä syyllistetään. Kun menestyville, koulutetuille naisille ei kelpaa kukaan. Ja sitten narina, että miksi ei saisi olla kranttu ja torpata kaikki mukavat miehet? Ikisinkulla on siihen kaikki oikeudet. Niin onkin, mutta miksi sitten naristaan? Ja kolumnin kirjoittajalle sanoisin että: Kasva aikuiseksi!


Ja ikisinkuiksikaan ei saisi sanoa. Se on ilkeää ja inhottavaa. Vanhapiika, vanhapoika, peräkammarinpoika ja pesämuna ovat kerta kaikkiaan hävyttömiä ja loukkaavia. Ehkä heille keksitään jokin neutraali nimi, kuten entinen auton varastaminekin on nykyään ajoneuvon luvaton haltuunotto, ettei autovarkaalle tule syyllinen olo ja paha mieli.


Kun olin sairaanhoitajakoulussa aikoinaan, kurssillani oli minua neljä vuotta vanhempi luokanopettaja, joka tuli opiskelemaan sairaanhoitajaksi, koska hänellä oli kuvitelma, että kaikki sairaanhoitajat naivat lääkärin. No niin ei todellakaan ole ja menikö hän naimisiin lääkärin kanssa? No ei. Hän on ikisinkku.


Joskus kun hän tapasi mukavan miehen, joka olisi halunnut tehdä treffit, niin eihän se käynyt, kun miehellä oli esimerkiksi häiritsevät kulmahampaat. Toisinaan mieleni teki sanoa hänelle, että katsotko koskaan peiliin? Naisella oli äärimmäisen ohuet hiukset, päärynävartalo, pitkä nenä ja ne omat hampaatkin olivat vähän kuin jäniksellä suussa, mutta miehen olisi pitänyt olla täydellinen prinssi. Kyseisellä naisella oli erittäin ongelmallinen isäsuhde ja äitisuhde samoin. Mutta hän ei myöskään osannut määritellä kuka minä olen.


Psykiatrinen harjoittelujakso nosti hänelle lapsuudentraumat pintaan ja kun häneltä siellä oli kysytty tuo kuka minä olen kysymys, oli nainen vain itkenyt ja luetellut että en osaa laittaa ruokaa, en osaa leipoa, en osaa sitä tai tätä. Mutta eihän sillä ole merkitystä sen asian kanssa, kuka minä olen.

Myöhemmin tapasin sairaanhoidonopettaja koulutuksessa jälleen tällaisen ikisinkun. Hänellä sentään oli parin vuoden avoliitto, mutta sekin kariutui. Mutta sama isäprobleema ja äiti, joka ei suostunut katkaisemaan napanuoraa, eli ongelmallinen äitisuhde.


Kykenemättömyys määritellä kuka minä olen ja absurdin unelmien prinssin vaatimus olivat aivan samanlaisia näillä ikisinkuilla. Tietty narsistisuus, lähinnä kykenemättömyys jakaa arkea toisen ihmisen kanssa oli yhteistä näille naisille ja muillekin tapaamilleni ikisinkuille. Joten onko ihme, jos kukaan ei sitten kelpaa?


Olen tavannut ikisinkkumiehiä, jotka kyllä käyvät jatkuvasti Tindertreffeillä, mutta kun ei sytytä. Miten mahtaa olla sen oman sytyttämisen laita? Sielläkin on maailmaa syleilevä äiti probleema ja tietenkin isä/mies probleema ja kykenemättömyys oman minän määrittelystä. Ja jos ei kykene määrittelemään omaa ydin minäänsä, ei tunne sitä, niin sitten aina tapaa niitä epäsopivia ihmisiä, jotka eivät sytytä.


Ja mitä useampia kumppaneita ihmisellä ehtii olla, sen enemmän painolastia hän mukanaan kantaa taas seuraavaan parisuhteeseen. Vielä lisää loukattuja tunteita, katkeruutta, vihaa, epäluuloa, vaatimuksia. Ja vetää näinollen puoleensa samoja painolasteja kantavaa, ei suinkaan sitä epärealistista unelmien prinssiä tai prinsessaa.


Minä tilasin itselleni loppuelämän aviomiehen 2007 Joulun ja uudenvuoden välissä. Kun 2008 syksyllä luin listaani, tajusin kirjoittaneeni siihen kaikki omat hyvät ominaisuuteni. Siis halusin sen oikean käden hansikkaan pariksi sille vasemman käden hansikkaalle, eli itselleni. Sain juuri sellaisen miehen. Mutta minä olen perannut oman minuuteni, enkä kuvittele olevani vain sellainen kuin punainen persoonani on. Joka tietenkin vaikuttaa myös minussa, mutta on vain loppujen lopuksi se kuori. Ja sen kuoren varaan ei parisuhdetta rakenneta.


Joten jos olet ikisinkku tai vaikka olisit parillinenkin, kannattaa tutustua siihen todelliseen ihanaan itseesi. Takaan että se kannattaa, sillä löydät ydin minästäsi paljon sellaista, jonka olemassaolon olet unohtanut.


Joskus minua harmittaa, että tulin antaneeksi tai oikeammin Kolmastoista Silli kirjalleni annettiin sellainen nimi, sillä ihmiset karsastavat sitä. Jos olisin nimennyt sen 13 harjoitusta sisimpääsi, matka sisimpääsi tai jotain muuta vastaavaa, se olisi mennyt kuin kuumille kiville. Mutta hyvä näin. Muutama kappale minulla on vielä kirjaa jäljellä ja kesäkuun loppuun kirjatilaukset saa ilman postimaksua.


#ikisinkku #kranttu #tunneitsesi #kukaminaolen #kolmastoistasilli 


Kommentit

Suositut tekstit